Sivut

torstai 3. syyskuuta 2015

Laivalla seilaten - työrauhan ja ryhmäytymisen edistämiseen pelillinen menetelmä

Toimintaperiaate 
Luokan seinällä on laiva, joka seilaa merellä. Meri on tehty vierekkäin asetetuista A3:sista, jotka on toteutettu kuvaamataidon työnä. Meren yllä on lukusuora. Oppilaat keräävät joka päivä käyttäytymisellään luokalle pisteitä. Jos päivän lopuksi laskettavat pisteet yltävät tavoitemäärään, liikkuu laiva merellä yhden lukusuoran välin. Merellä on n. 12 askeleen välein saaria. Kun laiva saavuttaa saaren, pidetään luokassa mukava tunti  (esim. katsotaan elokuva tms.).  

Ensimmäiset säännöt, jotka vaikuttavat pisteytykseen:  
  • Anna työrauha muille 
  • Tule ajoissa luokkaan ja istu omalle paikallesi 
  • Kaikenlainen väkivalta on ehdottomasti kiellettyä (suoraan nolille) 

Pisteiden kertyminen 
Oppilaat keräävät pisteitä "liikennevalotaulun" avulla. Oppilaiden nimet on laminoitu ja niitä siirretään sille huonon käytöksen vaikutuksesta alaspäin. Haluttaessa voidaan ottaa mukaan mahdollisuus, että 0 pisteestä voi vielä nousta 1 pisteeseen, jos onnistuu selvittämään aiheuttamansa ongelmat/keskustelemaan aiheesta rakentavasti. 
Päivän lopuksi lasketaan luokan yhteispisteet ja katsotaan päästäänkö tavoitepisteisiin. Kannattaa aloittaa kohtalaisen pienestä pistemäärästä, esim. (luokan oppilasmäärä)x 2 - 8p.                                                                                                                                     
Maisemapaikka 
                  Kuvahaun tulos haulle smiley cc 
2 pistettä 
Kannen pesu 
                Kuva 
1 piste 
Perunateatteri 
               Kuva 
0 pistettä 

Ryhmäyttävät tehtävät 
Lukusuoralle voi sijoittaa 2-3 pykälän välein laminoituja aarrearkkuja (ks. liite), joissa on ryhmäyttäviä tehtäviä. Kun laiva saapuu aarrearkulle, avataan aarrearkku seuraavana päivänä ja suoritetaan tehtävä. Jos luokka pystyy yhdessä suoriutumaan tehtävästä, liikkuu laiva yhden pykälän eteenpäin. Tehtävään voi halutessaan liittää pienen meriaiheisen tarinan/johdannon, jolloin se istuu entistä paremmin laivamatkan kehykseen. 
Esimerkkejä: Koko luokan on mahduttava neljän avatun sanomalehden päälle                            Koko luokan on ylitettävä yhteisvoimin kahden pulpetin välille viritetty naru (naru                             laitetaan sen verran korkealle, että siitä ei pääse yksin yli) 

Pullopostihaasteet 
Joskus voi käydä niin, että jotkut oppilaat aiheuttavat usein luokan pisteiden jäämisen alle tavoitteen. Tällöin, ja muutenkin, voidaan käyttää pullopostihaastetta. Opettajalla on pullo, jossa on viesti. Hän lukee sen luokalle päivän aluksi. Haaste palkitsee ne oppilaat, jotka käyttäytyvät hyvin koko päivän. 
"Kaikki ne, jotka saavat koko päivän vietettyä maisemapaikalla, saavat ..." 
Palkintoja voivat olla esim. Välitunti liikuntasalissa, matematiikkapelien pelaaminen padilla, tms. Yksi hauska palkinto voi olla pelastusrengas, jolla voi pelastaa 0 pisteeseen tippuneen oppilaan takaisin 2 pisteeseen.                           

Laivan miehistön kerääminen (tasoilla nousu pisteitä keräämällä) 
Luokan keräämistä yhteispisteistä pidetään kirjaa. Opettaja laittaa seinälle yhden laivan miehistön jäsenen kuvan ja pistemäärän, jolla kyseinen miehistön jäsen saadaan laivaan. Ensimmäinen miehistön jäsen on matruusi, jonka saamiseen on kerättävä 300 pistettä. Seuraava on ruorimies, 700 pistettä. Jne.. Tekijänoikeusvapaita kuvia voi etsiä netistä tai piirtää itse...  Hahmon alle voi tehdä esim. pisteruudukon, jossa jokainen ruutu vastaa 50 pistettä. Aina kun luokan pistemäärä kasvaa seuraavaan 50:een väritetään yksi ruutu. Näin luokka voi seurata omaa etenemistään. 

TARVIKKEET:  
  • tulostettu ja mielellään laminoitu kuva laivasta 
  • laminoitu kuva aarrearkusta 
  • lasipullo 
  • kolme laminoitua hymiötä (iloinen, neutraali, alakuloinen) 
  • oppilaiden nimet laminoituina  
  • Kuvaamataidon työnä toteutetaan merimaisema luokan seinälle (jokainen oppilas tekee oman A3:n) Työt ripustetaan seinälle vierekkäin. Näin syntyy meri, jota pitkin laiva lähtee seilaamaan. 
  • Halutessa piirrettyjä kuvia laivan eri työntekijöistä